... Ja sekös jännää ja pelottakin ehkä hiukan tämän laihiksen kannalta.
Tänään kävin ihan piruuttani vaa'alla ja hämmästyin aikalailla; 800g oli painoa tippunut 8 )
Kait se pakostakin tippuu kun en ole tällä viikolla syönyt mitään ylimääräistä, enkä sortunut roskaruokaan. Joskus on saattanut olla sellaisia viikkoja, että on haettu enemmän kuin kerran roskatuokaa, mutta aika tasaisesti ainakin joka viikonloppu *punastelee*.

Eilen aloitin tekemään itselleni sellaista kirjasta, johon merkkaan ensi maanantaista lähtien jokaiselle päivälle syömiset ja niiden pisteet, ylimääräiset syömiset (joita toivottavasti ei tule kovin paljoa) ja liikunnan.

Katseltiin tuossa miehen kanssa sulkapallosalien hintoja, ja piti kyllä hieraista silmiä muutaman kerran, 10-14€/tunti. Jos kerran viikkoon kävisi, niin olisi se aika kallista, mutta sitten mietittiin, että kun ollaan jätetty nyt roskaruoat ja ylenmääräinen hyvän syönti pois, niin niistähän ne rahat jo kertyykin. Esim. Mäkkäriin meillä menee n. 15€ ja joskus tosiaan on tullut käytyä enemmän kun kerran... So You do the math ; )

Ajattelin, että josko sitä liikuntaan lisäisi vesijuoksun. Olen sitä kerran kokeillut ja oli ihan mielettömän hauskaa, olisi vielä hauskempaa kun voisi kuunnella samalla musiikkia tai olisi joku jonka kanssa menisi. Jos tuossa vuoden vaihteen jälkeen ottaisi ihan asiakseen käydä tarkastamassa tuon lähi uimahallin  tarjonnan, en ole siellä ikinä käynyt... Ja harvemmin yläasteen jälkeen muutenkaan ylipäätään uimassa, en ole kehdannut. Järvessä olen uinut viimeksi viitisen vuotta sitten, yleisille rannoille en kehtaa mennä ja mein mökillä ei ole järveä, kun automatkan päässä ja sekin yleinen ranta. Uiminen olisi kuitenkin sen verran hyvä liikuntamuoto, että pitäisi varmaankin käydä ostamssa jostain alelaarista uikkarit ja rohjeta vaan mennä sinne omaan uimahalliin, jotta kesällä voisi ehkä uskaltaa ihan yleisillekin rannoille ; )

Taidankin siirtää itseni tästä jonnekin nettiputiikkiin katsastamaan uikkaritarjontaa ja siitä sitten siirtyä tarkastamaan uimahallien hintoja, nekin on nykyään ihan järkyttäviä... Mutta paremman olon eteen maksan muutaman hilun ; )